Uratarinat

Emilia Peltola, Turun yliopisto

Apulaisprofessori, Turun yliopisto / vieraileva professori, Aalto yliopisto

"Monimuotoiset osaajat yhdessä mahdollistavat vaikkapa parempaa terveyttä ja puhtaampaa energiaa".

Emilia

Mitä olet opiskellut ja miksi?

Opiskelin bioinformaatioteknologiaa, koska luonnontieteet ja lääketiede kiehtoivat minua monipuolisesti. Opiskelemaan hakiessa minulle oli selvää, että lääkäriksi en haluasi, joten teknillinen koulutus tuntui tarjoavan paremmat mahdollisuudet päästä tekemään itseäni kiinnostavia asioita.

Miten päädyit nykyiseen positioosi?

Kiinnostukseni tutkimusta kohtaan heräsi vahvasti jo lukiossa maantiedon tutkielmakurssin aikana. Opiskelemaan hakiessa minulle oli selvää, että nimenomaan tutkimus- tai tuotekehitystyyppinen työ olisi kiinnostavinta. Esimerkiksi tohtorin tutkinnosta en tuolloin kuitenkaan vielä haaveillut, mielessäni oli melko vahvat epäilyt, olisiko minusta siihen. Opiskeluaikana pääsin onnekkaasti tutkimusavustajaksi lääketieteelliseen tiedekuntaan ja siitä työ on edennyt pala kerrallaan. Ensin huomasin, että tuloksia oli kertynyt sen verran, että niistä saisi diplomityön kasaan ja samalla ohjaaja kannusti hakemaan rahoitusta väitöskirjaa varten. Siitä on edetty nykyiseen positioon niin onnekkaiden sattumien kuin määrätietoisen työskentelyn ja itsensä kehittämisen kautta.

Mikä on parasta työssäsi?

Työssäni parasta on jatkuva uuden oppiminen sekä mahdollisuus kehittyä ja kehittää, sekä samalla opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden edistymisen näkeminen ja mukana eläminen.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?

Hienoin hetki tähän asti on ollut ensimmäisen väitöskirjaohjattavani väitteleminen.
Tärkein oppi on se, että ihminen on aina kesken ja lähes aina voimme luoda uutta ja muuttaa asetelmia. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin tärkeää, että resursseja omaan kasvuun riittää.

Mitä odotat tulevaisuudelta? 

Odotan teknologia alan kehittyvän kohti monimuotoista ja mukaan ottavaa kulttuuria, jossa rakennetaan maailmaa kaikille.

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Akateeminen ura edellyttää intohimoa tutkimuksensa aiheeseen sekä lisäksi paljon epävarmuuksien sietämistä, joustavuutta ja sinnikkyyttä.

Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?

Tekniikka on mahdollistaja ja tekniikan alan koulutu se  tarjoaa mahdollisuudet tehdä lähes mitä vain. Esimerkiksi jos mietitään kestävän kehityksen tavoitteita, ratkaisut edellyttävät tieteen, teknologian ja innovaatioiden käyttöä. Koska nämä tavoitteet ovat äärimmäisen tärkeitä, tarvitaan hyvin monenlaisia ihmisiä alalle. Monimuotoiset osaajat yhdessä mahdollistavat vaikkapa parempaa terveyttä ja puhtaampaa energiaa.

Share
URL copied!