Uratarinat

Hele Savin, Aalto-yliopisto

Professori, aurinkoenergia

"Tämä uravaihtoehto sopii hyvin uteliaalle, periksiantamattomalle, pitkäjänteiselle, kunnianhimoiselle, luovalle, kyseenalaistavalle, jopa kapinalliselle luonteelle".

Hele Savin

Mitä olet opiskellut ja miksi?

Opiskelin sähkötekniikkaa Aalto-yliopistossa. Pähkäilin aikoinaan teknillisen fysiikan ja sähkötekniikan välillä, ja valitsin lopulta sähkötekniikan. Halusin opiskella perustieteitä soveltavampaa alaa.

Miten sinusta tuli tutkija?

Pääsin kesätöihin Aalto-yliopistoa edeltäneen Teknillisen korkeakoulun (TKK) Optoelektroniikan tutkimuslaboratorioon jo toisen opiskeluvuoden jälkeen. Sain tutkimuslaboratoriossa ensi tuntuman tutkimuksen tekemiseen ja sille tielle olen jäänyt. Voisi sanoa, että se oli ”rakkautta tutkimukseen ensisilmäyksellä”. Tällä hetkellä yritän keksiä uusia keinoja tehdä aurinkoenergiasta vielä nykyistäkin edullisempaa.

Mikä on parasta työssäsi?

Parhaimmillaan saan keskittyä pelkästään tutkimukseen ja ratkoa kysymyksiä, joita kukaan muu ei ole vielä ratkaissut. Parhaassa tapauksessa voin lopulta onnistuakin!
Tiedän, että työni on merkityksellistä, eli tutkimustulosteni avulla voin tehdä maailmasta paremman paikan. Tutkimuksen tekeminen samanhenkisten työkavereiden kanssa on myös tärkeää.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?

Tärkeimpiä ovat olleet tulokset, jotka ovat vaatineet luovuutta ja äärimmäisiä ponnisteluja onnistuakseen. Onnistumisen ilo on usein sitä suurempaa, mitä enemmän sen eteen on joutunut työskentelemään. Myös ulkomaisissa huippuyliopistoissa ja –tutkimusryhmissä vietetty aika on ollut erittäin antoisaa. Vuonna 2015 onnistuin ryhmäni kanssa kehittämään mustan piikennon, joka rikkoi nanorakenteisten aurinkokennojen hyötysuhde-ennätyksen.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Työni on juuri nyt sellaista kuin toivon sen olevan myös tulevaisuudessa. Jokainen työpäiväni on erilainen, eli työ ja tutkimusaiheet elävät tutkimustulosten mukaan. Tykkään työssäni siitä, että tutkimus on usein ennalta arvaamatonta, ja on oltava valmis vaihtamaan suuntaa myös lennosta.
Olen mielestäni jo nyt onnistunut tuomaan tutkimustuloksiani yhteiskunnan hyödynnettäväksi. Tavoitteena on toki tehdä asioita vieläkin isommin ja kehittää uusia ratkaisuja, jotka tulevat mullistamaan koko maailmaamme.

Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?

Mikäli luonnontieteet ja tekniikka kiinnostavat, siitä voisi tulla unelmiesi ammatti. Aamuisin herätessään voi toivoa päivään lisää tunteja, jotta ehtii tehdä tutkimusta vieläkin enemmän.

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Tämä uravaihtoehto sopii hyvin uteliaalle, periksiantamattomalle, pitkäjänteiselle, kunnianhimoiselle, luovalle, kyseenalaistavalle, jopa kapinalliselle luonteelle.

Share
URL copied!