Uratarinat

Kirsi Peltonen, Aalto-yliopisto

Vanhempi yliopistonlehtori

Alalla kannattaa olla aktiivinen, kuunnella mitä muut tekevät ja jakaa ongelmia ja ideoita muiden kanssa sekä työskennellä pitkäjänteisesti muiden mielipiteistä liikoja välittämättä

Kirsi

”Matikka on hauskaa ja aina hyödyllistä!”

Kirsi toimii Aalto-yliopistossa perustieteiden korkeakoulun matematiikan laitoksella vanhempana yliopistonlehtorina. Aalto-yliopistossa työskentelemisen lisäksi hän toimii dosenttina Helsingin Yliopistossa, josta hän myös aikanaan väitteli matematiikan tohtoriksi. Kirsi on ollut kiinnostunut matematiikasta ja luonnontieteistä jo pienestä saakka, mikä teki uravalinnasta matemaatikkona hänelle luonnollisen: ”Intohimoa matematiikkaa kohtaan on vaikea selittää, mutta es on ollut keskeinen osa kaikkea toimintaani niin kauan kuin muistan”.

Kirsin vastuualueisiin kuuluvat geometrinen analyysi, differentiaaligeometria ja sen sovellukset. Tutkimusalue on erittäin laaja, ja sillä on paljon yhteyksiä myös muihin teknisiin aloihin ja taiteeseen. Käytännössä Kirsin tutkimus liittyy tiettyjä geometrisiä rajoitteita sisältävien abstraktien muotojen välisten kuvausten kartoittamiseen ja ymmärtämiseen.

”Prosessin periaatetta voitaisiin verrata tekstiilien kierrätykseen. Voidaan esimerkiksi ottaa miesten paita ja halutaan muuttaa se naisten hameeksi. Jos materiaali, koko ja muut ominaisuudet ovat soveltuvat voi leikkaamalla ja ompelemalla toteuttaa tarvittavat muutokset suunnitelman mukaan”.

Kirsin tutkimuksessa vaatteet vaihdetaan erilaisiin monistoiksi kutsuttuihin objekteihin, joista hän pyrkii luomaan uusia monistoja. Välillä lopputuloksista tulee kauniita, mutta toisinaan lopputulos on myös jotain aivan muuta kuin suunnitelma oli.

Kirsi nauttii työstään, ja pitää tätä myös mieluisimpana ammatillisena saavutuksenaan: ”Olen onnistunut löytämään iloa matematiikasta uudelleen ja uudelleen”. Lisäksi Kirsi pitää itseään etuoikeutettuna saatuaan työskennellä niin monien lahjakkaiden, inspiroivien ja rohkaisevien kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Hyvät yhteistyötaidot ovat Kirsin mukaan olennaisia matematiikan alalla työskentelemiseen. ”Uskon, että tämä on ollut kaikkein haastavinta minulle, erityisesti kun olin nuorempi”, Kirsi myöntää. Alalla kannattaa olla aktiivinen, kuunnella mitä muut tekevät ja jakaa ongelmia ja ideoita muiden kanssa sekä työskennellä pitkäjänteisesti muiden mielipiteistä liikoja välittämättä. Hän kannustaa lämpimästi nuoria naisia opiskelemaan matematiikkaa: ”Matikka on hauskaa ja aina hyödyllistä!”.

Share
URL copied!