Uratarinat

Maija Jokela, Ramboll Finland

Toimitusjohtaja

"Kaikki perustuu lopulta ihmisten väliseen yhteistyöhön ja kommunikointiin."

Maija Jokela, Ramboll Finland toimitusjohtaja

Mitä olet opiskellut ja miten päädyit tähän vaihtoehtoon?

Opiskelin Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa, pääaineenani rakentamistalous. 
Raksa valikoitui alakseni sattumusten kautta. Minusta piti tulla lääkäri, mutta yhden välivuoden jälkeen hain opiskelupaikkaa monesta korkeakoulusta. Lääkiksen ovet eivät auenneet, joten aloitin opinnot Otaniemessä ajatuksena pyrkiä seuraavana vuonna uudestaan opiskelemaan lääkäriksi. 
Opiskeluyhteisö ja toisen vuoden jälkeen löytynyt oman alan työpaikka kuitenkin vetivät mukaansa ja löysin jopa omaksi yllätyksekseni erittäin mielenkiintoisia tehtäviä alalta, joka oli aiemmin ollut itselleni melko vieras.

Miten sinusta tuli tutkija?

Työskentelin pitkään samassa yrityksessä, itse asiassa kesäharjoittelijasta asti. Sain vuosien mittaan uusia vastuita ja lopulta, vanhempainvapaalta palatessani, mahdollisuuden ottaa toimitusjohtajan rooli vastaan. 
Uskon, että minua hyödytti paljon se asenne, että haluan oppia uutta ja otan mielelläni hoitaakseni tehtäviä, jossa saan oppia. Ehkäpä se huomattiin myös yrityksen johdossa ja pääsin etenemään uusiin tehtäviin toistuvasti.

Mikä on parasta työssäsi?

Mahdollisuudet kehittää yritystämme ja koko alaa sekä se, että saan tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja oppia heiltä uusia asioita. 

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?

Kohokohtia ovat olleet hetket, jolloin vaikea ongelma on saatu ratkaistua tiimin yhteistyöllä.
Palkitsevinta minulle eivät ole palkinnot ja julkiset tunnustukset, vaan tunne, että olemme tiiminä puhaltaneet yhteen hiileen ja löytäneet ratkaisut. 
Tärkeimpiä oppeja on, että kaikki perustuu lopulta ihmisten väliseen yhteistyöhön ja kommunikointiin. 
Olen opetellut kuuntelemaan enemmän ja malttamaan mieleni, vaikka luontaisesti olen nopeatempoinen. Tärkeä opetus on myös ollut, että me kaikki teemme virheitä ja kun uskallan myöntää omat virheeni, se luo tilaa oppimiselle, avoimuudelle ja luottamukselle.

Mitä odotat tulevaisuudelta? 

Minulla ei ole mitään erityistä urasuunnitelmaa. Haluan tehdä mielenkiintoisia töitä ja pitää hyvän tasapainon perheen, työn ja harrastusteni kesken.

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Insinööriopinnot tuovat pohjan monenlaisille työurille. 
En ole koskaan tietoisesti tähdännyt toimitusjohtajaksi, vaan enemminkin tarttunut rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Toimitusjohtajan roolissa näen tärkeäksi itsetuntemuksen, halun oppia ja kuunnella sekä uskalluksen tehdä päätöksiä, joskus myös niitä epäsuosittuja.
 

Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?

Ole avoin ja utelias, tartu mahdollisuuksiin, joita eteen tulee. 
Ura muotoutuu ja muuttuukin vuosien myötä. Ole armollinen itsellesi, vaikka et vielä ihan tarkkaan tietäisi, mitä haluat. 

Share
URL copied!