Elli Kiviluoma, MIK ja TiJo

title

”Ajan myötä jokainen voi löytää oman paikkansa niin opintojen kuin työelämän osalta."


Elli Kiviluoma smiling.

Mitä olet opiskellut ja miten päädyit tähän vaihtoehtoon? 

Lukiossa tykkäsin ja pärjäsin hyvin luonnontieteissä. Suunnittelin pitkään hakevani lääkikseen, mutta abivuonna päätin ettei se olekaan sitä, mitä minä haluan. Tiesin tekniikan alojen sisältävän luonnontieteiden opiskelua, ja koska en tarkalleen tiennyt mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, tuntui että ne tarjoaisivat enemmän vaihtoehtoja kuin jonkin tietyn luonnontieteellisen aineen opiskelu yliopistossa. Aloin opiskelemaan materiaalitekniikkaa Tampereella, mutta se ei kuitenkaan opintojen osalta tuntunut oikealta alalta. Vaihdoin ensimmäisen vuoden jälkeen tietojohtamiselle, joka osoittautui nappivalinnaksi. Tietojohtamisessa minua kiinnostivat johtamista ja tietotekniikkaa yhdistävät opinnot, sekä mahdollisuus tulevaisuudessa kehittää organisaatioiden liiketoimintaa tietojohtoisesti. 

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Vaikka opintoni olivat mielenkiintoisia, aloin työelämässä kyseenalaistamaan uravalintaani. Kaipasin työlleni enemmän merkityksellisyyttä sekä vähemmän stressaavaa työympäristöä. Tahdoin myös työskennellä enemmän ihmisten kanssa ja auttaa muita. Näiden syiden vuoksi kyseenalaistin valintaani tekniikan parissa ja pohdin jo alan vaihtamista. Sitten löysin nykyisen paikkani valtion työpaikkailmoitusten joukosta ja koin, että se voisi olla kokeilemisen arvoinen vaihtoehto ennen isomman muutoksen tekemistä.

Mikä on parasta työssäsi?

Onneksi hain ja lopulta sain nykyisen paikkani! Pääsen hyödyntämään osaamistani organisaatiossa, jossa työlläni todella on merkitystä. Pääsen yhdessä muiden kanssa miettimään, miten poliisin toimintaa pystytään omassa yksikössäni kehittämään ja johtamaan tiedon avulla entistä paremmin. Koska työssäni on paljon uusia asioita, on ehdoton plussa myös työkaverit, jotka mielellään auttavat ja pohtivat mahdollisia ratkaisuja eteen tulevissa haasteissa.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?

Lyhyehkön urani aikana kohokohtia ovat olleet ensimmäisen ”oman alani” työpaikan saanti neljännen vuoden opiskelijana sekä nykyisen työpaikkani saaminen. Matkan varrelle mahtuu yllätävän paljon oppeja, joista tärkeinpänä pidän sitä, että omaa juttua ei välttämättä löydä eikä tarvitsekaan löytää heti. Vaikka olin opiskelualaa vaihtaessani tyytyväinen valintaani, kyseenalaistin työelämässä valintaani. Kuten usein sanotaan, tekniikan alan koulutukset kuitenkin mahdollistavat erilaisissa rooleissa ja organisaatioissa työskentelyn. Ajan myötä jokainen voi löytää oman paikkansa niin opintojen kuin työelämän osalta. 

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Minun on ollut aina vaikeaa valita mitään tiettyä polkua, jos en ennestään tiedä kaikkia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä en osaa edes kuvitella, mitä kaikkea eteeni voi vielä tulla tai mitä mahdollisuuksia voisin itselleni luoda. Toivoisin tulevaisuudessa osallistuvani edelleen poliisin tietojohtoisen toiminnan kehittämiseen ja ratkaisevani siihen liittyviä haasteita yhdessä muiden kanssa. Tavoitteeni on, että nauttisin töistäni jatkossa yhtä paljon kuin nyt, ja että pystyn tulevaisuudessakin pitämään vapaa-ajan ja työelämän yhtä hyvässä tasapainossa kuin nyt. 

Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?

Ongelmanratkaisijoille, joilla on kykyä tarkastella asioita monista eri näkökulmista. Jos sua kiinnostaa, miten johtamisen ja tiedon avulla voidaa kehittää organisaatioiden toimintaa, voisi tietojohtaminen olla sun juttu! 

Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle? 

Muistan edelleen, millaiset paineet opiskelualaa valitessa oli löytää se oma ala, enkä usko että ne ois ainakaan helpottanut omista ajoistani yhtään. Me ihmisinä myös kasvetaan ja opitaan koko ajan tuntemaan itsemme paremmin, jolloin myös ajatukset siitä omasta alasta ja unelmatyöpaikasta voi muuttua, ja se on ihan normaalia! Itse olen erittäin ilonen, että polku vei tekniikan pariin, sillä sen tuomat laajat mahdollisuudet erilaisissa organisaatoissa työskentelyyn on tullut konkreettisesti koettua. Tällasta polkua en olisi osannut lukiossa edes kuvitella!

Share
URL copied!