Miimu Airaksinen, Metropolia
”Tulevaisuus on ihanaa juuri siksi, että sitä ei tiedä."
Mitä olet opiskellut ja miten päädyit tähän vaihtoehtoon?
Olen opiskellut LUT:ssa diplomi-insinööriksi ja väitellyt Teknillisestä korkeakoulusta eli nykyisestä Aallosta. Olen aina ollut kiinnostunut miten teknologia voi auttaa ihmisiä ja maapalloa, se veti varmasti tekniikan opintoihin.
Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?
Olen aina innostunut uusista asioista ja siitä, että pääsen oppimaan jotain uutta. Aloitin TKK:lla, nykyisessä Aallossa, väitöskirjatutkijana. Sen jälkeen siirryin Optiplanille, nykyiseen Swecoon, kehityspäälliköksi ja myöhemmin takaisin tutkimuksen pariin VTT:lle. Siellä tein monenlaisia tehtäviä ja viimeisimpänä toimin rakennetun ympäristön tutkimusprofessorina.
VTT:n jälkeen olin RIL:n toimitusjohtajana ja sen jälkeen SRV:n kehitysjohtajana. Nyt työskentelen Metropoliassa TKI-johtajana ja vastaan koko tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta työssäni on sen merkityksellisyys. Pidän myös työn kansainvälisyydestä, sillä se tuo aivan erilaisia näkökulmia. Ja huippua on myös koko työyhteisö, se antaa paljon.
Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?
Minulla on ollut monta hienoa hetkeä ja kohokohtaa. Olen ollut iloinen saadessani henkilökohtaisia tunnustuksia, mutta erityisen hienoa on ollut onnistumiset yhdessä tiimin kanssa. Olen luonteeltani nopea ja tykkään viedä asioita vauhdilla eteenpäin. Matkan varrella olen kuitenkin opetellut myös kärsivällisyyttä. Olen myös oppinut paljon niiltä ihmisiltä, jotka ovat kanssani eri mieltä, siitä olen erityisen kiitollinen.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Olen juuri nyt unelmatyössäni, mitä muuten olen ollut jokaisessa työpaikassani juuri sillä hetkellä. Tulevaisuus on ihanaa juuri siksi, että sitä ei tiedä. Odotan innolla.
Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?
Tämä on ihana ura ihmiselle, joka haluaa tehdä muutosta ja saada aikaan hyvää. Insinööriopinnot antavat siihen todella hyvän pohjan ja avaavat ovia monenlaisiin tehtäviin.
Johtajan työssä on erityisen tärkeää osata hahmottaa kokonaisuuksia, uskaltaa tehdä päätöksiä, myös niitä vaikeita, ja ennen kaikkea kuunnella ja kannustaa koko tiimiä
Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?
Insinöörikoulutus mahdollistaa todella monia polkuja, se on hyvä pohja moneen. Tässä ammatissa voi suuntautua todella erilaisiin tehtäviin. Lisäksi kannattaa tarttua tarjottuihin mahdollisuuksiin sekä opiskelussa että työelämässä, se kannattaa aina.