Sanni Siltanen, Business Finland
”Älä yritä suunnitella koko uraasi valmiiksi. Usein parhaat urapolut syntyvät asioista, joita ei osannut etukäteen suunnitella."
Mitä olet opiskellut ja miten päädyit tähän vaihtoehtoon?
Aloitin matematiikan opinnot vähän sattumalta, ilman tarkkaa suunnitelmaa. Opintojen aikana erikoistuin sovellettuun matematiikkaan ja päädyin tutkijan uralle, ja olen todella tykännyt siitä, mitä teen.
Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?
Urani on kulkenut tutkimuksen, teollisuuden ja innovaatioekosysteemien rakentamisen kautta. Halusin tarttua mahdollisuuteen vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn ja kasvuun, ja sitä kautta päädyin Business Finlandille. Nykyisessä tehtävässäni saan hyödyntää laajaa kokemustani ja edistää tulevaisuuden kasvua.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta työssäni on se, että minulla on aivan mahtavia kollegoita, ja käymme todella hienoja ja antoisia keskusteluja yhdessä. Työni merkityksellisyyttä lisää se, että pystyn vaikuttamaan Suomen tulevaisuuteen ja kasvuun innovaatiotoiminnan kautta.
Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?
Kohokohtia ovat olleet suuret kansainväliset yhteistyöhankkeet, innovaatioekosysteemien rakentaminen ja mahdollisuus työskennellä huippuosaajien kanssa. Tärkein oppi on, että parhaat tulokset syntyvät yhteistyöstä, uteliaisuudesta ja rohkeudesta tarttua uusiin haasteisiin.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Haluan jatkaa tutkimuksen, yritysten ja osaamisen yhdistämistä sekä rakentaa uusia mahdollisuuksia suomalaiselle kasvulle ja kilpailukyvylle. Tavoitteeni on olla mukana mahdollistamassa innovaatioita, joilla on kansainvälistä vaikuttavuutta.
Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?
Tämä sopii ihmiselle, joka on kiinnostunut erilaisista uusista teknologioista, niiden kehittämisestä ja hyödyntämisestä, on utelias, haluaa oppia jatkuvasti uutta ja nauttii yhteistyöstä erilaisten ihmisten kanssa.
Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?
Älä yritä suunnitella koko uraasi valmiiksi. Keskity oppimaan, kokeilemaan uusia asioita ja tarttumaan kiinnostaviin mahdollisuuksiin. Usein parhaat urapolut syntyvät asioista, joita ei osannut etukäteen suunnitella.