Emmaleena Mellanoura, Evitec Solutions
"Nautin erityisesti siitä, että saan yhdistää teknologian, strategian ja ihmiset samaan kokonaisuuteen."
Mitä olet opiskellut ja miten päädyit tähän vaihtoehtoon?
Opiskelin Aalto-yliopistossa elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa. Lukiossa pohdin myös kauppatieteitä ja kansainvälisiä vaihtoehtoja, mutta matematiikka ja kiinnostus teknologiaa kohtaan veivät lopulta tekniikan pariin. Minua houkutteli erityisesti se, että sähkötekniikka antaa laajan osaamispohjan ja mahdollisuuden tehdä hyvin erilaisia asioita tulevaisuudessa. Ajattelin jo silloin, että teknologian avulla voidaan rakentaa älykkäämpää ja vastuullisempaa yhteiskuntaa.
Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?
Urani alkoi teknologian ja ohjelmistokehityksen parissa projektinhallinnan tehtävissä. Vuosien aikana kiinnostukseni laajeni yhä enemmän liiketoiminnan kehittämiseen, strategiaan, johtamiseen ja organisaatioiden uudistamiseen. Nykyisessä roolissani saan yhdistää nämä kaikki: teknologian mahdollisuudet, liiketoiminnan kasvun sekä ihmisten ja organisaatioiden kehittämisen.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yritys ja ihmiset kehittyvät ja toimia kehityksen mahdollistajana. Nautin erityisesti siitä, että saan yhdistää teknologian, strategian ja ihmiset samaan kokonaisuuteen. On palkitsevaa nähdä, miten ideat muuttuvat käytännön toiminnaksi ja lopulta näkyvät parempana asiakaskokemuksena, työyhteisönä tai liiketoiminnan tuloksina.
Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia ja tärkeimpiä oppeja?
Kohokohdat tiivistyvät yhteisiin onnistumiseen firma- ja tiimitasoilla. Ja siihen liittyy ehkä tärkein oppi eli se, että kukaan ei menesty yksin. Tekniset taidot ovat tärkeitä, mutta yhteistyö-, viestintä- ja johtamistaidot ratkaisevat usein sen, kuinka paljon vaikutusta pystyy tekemään. Toinen tärkeä oppi on ollut se, että uusille mahdollisuuksille ja opeille kannattaa aina olla avoin, vaikka ensin jännittäisikin.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Haluan jatkaa teknologian, liiketoiminnan ja ihmisten johtamisen yhdistämistä. Teknologia muuttaa työelämää valtavasti, ja minua kiinnostaa erityisesti se, miten voimme hyödyntää sitä niin, että syntyy parempia palveluita, parempia työpaikkoja ja uusia kasvumahdollisuuksia. Tavoitteeni on olla mukana rakentamassa organisaatioita, jotka menestyvät muutoksessa ja uskaltavat uudistua.
Kenelle tämä on sopiva uravaihtoehto?
Tämä sopii ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita sekä teknologiasta että ihmisistä. Tärkeintä on uteliaisuus, halu oppia uutta ja kiinnostus ratkaista ongelmia. Teknologiaosaamista tarvitaan nykyään lähes kaikilla toimialoilla.
Mitä terveisiä haluat lähettää uravalintaa pohtivalle nuorelle?
Älä stressaa liikaa siitä, että sinun pitäisi tietää tarkalleen, mitä haluat tehdä loppuelämäsi ajan. Minäkään en opiskelijana tiennyt päätyväni strategian, ihmisten ja transformaation johtamiseen. Valitse suunta, joka tuntuu kiinnostavalta juuri nyt, ja uskalla kokeilla erilaisia mahdollisuuksia.
Uteliaisuus, oppimiskyky ja rohkeus tarttua uusiin haasteisiin ovat paljon tärkeämpiä kuin täydellinen urasuunnitelma. Teknologia tarjoaa tänä päivänä mahdollisuuden vaikuttaa lähes kaikkeen ympärillämme, joten uskalla unelmoida isosti. Tämä ajatus oli minulle tärkeä opiskeluaikana, ja uskon siihen edelleen.